Kun tunne riittää perusteluksi
Isojen päätösten äärellä keskustelu pyörii usein erilaisten riskiskenaarioiden ympärillä. Ja hyvä niin. Riskit pitää tunnistaa, nimetä ja ottaa tosissaan. Ongelma syntyy silloin, kun keskustelu jää siihen ja koko muu ajattelu pysähtyy riskien luettelemiseen.
Yhä useammin keskustelu etenee näin: Joku sanoo ei, osa taputtaa siitä olalle ja sehän riittää.
Ei tarvitse sanoa, mitä pitäisi tehdä toisin. Ei tarvitse esittää aitoa vaihtoehtoa. Riittää, että ilmaisee huolensa ja asemoi itsensä moraalisesti oikealle puolelle. Vastuu siirtyy jollekin toiselle. Että tällaista nyt kehdataankin sitten esittää.
Tämähän ei ole vain politiikan ilmiö. Sama näkyy monella arjen ja työn tasolla. Isojen muutosten kynnyksellä keskustelu ei enää hae suuntaa, vaan purkaa epävarmuutta.
Pelkkä vastustus jättää paikalleen, mutta maailma ei jää odottamaan.
Käydään läpi kaikki se, mikä voi mennä pieleen. Harvemmin pysähdytään siihen, mihin ollaan menossa, miksi ja mitä mahdollisuuksia se voisi tuoda.
Riskien listaaminen on helppoa. Suunnan näyttäminen ja vastuun kantaminen ovatkin jo selvästi vaikeampia. Ne edellyttävät sitä, että joku sanoo ääneen, mitä tavoitellaan ja myöntää samalla, ettei matka ole kaikille samanlainen eikä jokainen vaihe tunnu hyvältä. Päätöksenteko ei ole lupaus miellyttää kaikkia koko ajan.
Ilman ymmärrystä päämäärästä jokainen päätös alkaa näyttää uhkalta. Silloin keskustelu muuttuu moraaliseksi. Ei puhuta enää prosessin toimivuudesta tai vaihtoehdoista, vaan siitä, miltä jokin tuntuu. Ja jos tunne on väärä, koko ajatus hylätään. Jos jokin halutaan pysäyttää, pitäisi pystyä sanomaan myös, mitä tehdään sen sijaan.
On myös rehellistä todeta, etteivät kaikki vanhat päätökset ole ikuisia totuuksia. Aika ja tilannekuva muuttuvat. Se, mikä oli järkevää kymmenen vuotta sitten, ei välttämättä vie tänään eteenpäin. Prosessien muuttaminen ei ole poukkoilua, vaan usein juuri sitä vastuullisuutta, jota odotetaan.
Huonoa prosessia ei korjata vastustamalla kaikkea. Se korjataan sanomalla, mikä ei toimi ja miten se pitäisi tehdä paremmin. Pelkkä vastustus jättää paikalleen, mutta maailma ei jää odottamaan.
Epävarmuus tekee ihmiset levottomiksi ja sen takia tunne nousee helposti perusteluksi. Se on inhimillistä, mutta tunne ei yksin kanna päätöksiä, joilla on pitkä häntä ja todelliset seuraukset.
Tunne on lähtökohta. Se ei ole lopputulos.